Tiistaina pääsin koulusta jo yhdeltä, joten päätin, että lähtisimme Helvin kanssa agilitykentälle. Pikku-sisko halusi myös lähteä mukaan, joten matkasimme kolmistaan pyörällä koululle, ja jatkoimme taas kohti vekoran kenttää.
Aivan aluksi väsäsimme pikkusiskoni kanssa pienen radan, joka koostui parista hypystä, puomista, Aa:sta, kepeistä ja renkaasta. Helvillä oli sen verta paljon intoa, että päätin suoraan ottaa koko radan läpi. Ensimmäinen hyppy meni hienosti, samoin puomi, jossa Helvi kuitenkin hieman löntysti. Siitä jatkuin tiukka käännös esteelle ja aa:lle. Upeasti meni, vaikka Aa:lta meinasi kontaktit varastaa. Siitä rata jatkui hypyn jälkeen kepeille, jotka menivät aivan mahtavasti(!). Sitten vielä rengas ja kaksi hyppyä.
Sitten kokosimme pienen hyppyrata-kuvion, jossa harjoittelin ohjaamista. Sekin sujui melko mallikkaasti, vaikkakin ensimmäisellä kerralla itselleni tuli melkoisia mokia.
Pikku-siskokin halusi kokeilla ohjaamista, joten kyhäsin pienen radan pätkän, joka koostui ensin kahdesta hypystä, Aa:sta ja vielä yhdestä hypystä. Ymmärrettävästi siskoni ei ollut mikään loistava ohjaaja, melkeempä ensimmäisen kerran edes agilitya koitti, jokusen pari kertaa on omilla esteillä Helvin kanssa mennyt.
Lopuksi kokeiltiin vielä keinua siskon avustuksella niin, että minä ohjasin Helvin ja sisko laski keinua rauhallisesti alas. Ensin Helvi yritti hypätä liian aikaisin pois, mutta kun tajusi että ei siitä mihinkään pääse rauhoittui hieman. Toisella kerralla meni jo paremmin. Kolmannella todella hienosti.  Ehkäpä tämäkin este alkaa joskus sujumaan, toivottavasti ainakin. (:

Agilityn lisäksi ollaan myös paljon treenattu tokoa, joka on alkanut sujumaan aivan erinomaisesti. Lainsin Juulialta Tie tottelevaisuusvalioksi- kirjaa ja sain siitä hyviä neuvoja seuraamiseen, mm. käännöksiin.
Seuraamiset, niin hihnassa kuin ilmankin sujuvat hienosti, varsinkin hihnassa seuraaminen on todella innokasta, vaikkakin seuraamispaikka on melko hukassa, kun taas vapaana paikka on oikea, mutta into ei niin hyvä. Lisäksi liikkeestä maahanmeno sujuu taas hienosti, siitä olen todella ylpeä, samoinkuin seuraaminen ja luoksetulokin. Kaikki alokasluokan liikkeet siis hallussa, kunhan kisoissakin sujuu yhtä hyvin ;).
Helvillä kuitenkin alkoivat eilen yllättäen juoksut, joten nyt pidetään treenimistaukoa.