Juulia ja Betsy olivat meillä viime yönä yökylässä. Tuli siinä samalla treenailtua viestiä Betsyn kanssa, ja siinä samalla alkeellsita hakua Helvillä.
Viesti sujui aivan mainiosti (: Otettiin heti ekaksi vähän 300(- 400)m juoksu osuus, Betsy juoksi niin kovaa kuin lähti ja sivullekkin osasi omatoimisesti tulla. Sitten taas pieni oottelu ja uusi lähetys. Juulia oli ensimmäistä kertaa ottanut hieman pidemmän jälkiosuuden(100m) ja senkin Betsy meni hienosti ja täysin oikeaa reittiä :) On se kyllä hassua, kuinka tollanen pikkunen tauko viestistä saa ihmeitä aikaan.

H
elvin kanssa otettiin kotona vielä vähän tokoa. Aluksi otin oikein pitkän luoksetulon. Helvi tuli hyvin ja lujaa, vaikka keskimatkassa hieman hidastikin, koska siinä oli likasta. Sitten otin kaukokäsky-harjoituksia. Maahan- istu menee hyvin, samoin aloitettiin harjoittelemaan myös seisomista. Ei me varmaankaan koskaan ylempiin tokoluokkiin päästä, mutta ei kai sillä väliä.. Me ollaan Helvin kanssa aletty harjoitella tota liikkeestä istumista, ja se sujuukin jo jotenkin, kun miettii että vain pari kertaa ollaan sitä treenailtu.