Tänne eteläänkin on vihdoinkin satanut lunta ihan kunnolla, vaikka pakkaslukemat ovatkin plussan puolella melkeempä joka päivä.
Helvin kanssa ollaan lenkkeilty ahkerasti, vaikka metsään ei ollakkaan jaksettu(lue: omistaja ei ole jaksanut) lähteä rämpimään. Varmaan tänään mennään, jos ei tule liian nopeasti pimeää, itse en nimittäin uskalla pimeään metsään lähteä.
Eilen kuvattiin pieni tokovidea, tai siis pikku-veljen laitoin kuvaamaan. Laatu ei ole mikään kaikkein paras, joten ajattelin ottaa tänään päivällä ulkona uuden videon, jos se vaikka onnistuisi paremmin.
Toko menee tällä hetkellä tosi hyvin, ollaankin vaan kertailtu kaikkia vanhoja. Alokasluokan liikkeet menee varmasti jo silmät kiinni. Huhti- toukokuussa ollaan menossa kisoihin, ja sieltä on tarkoitus saada se eka ykkönen ja kesän myötä sitten se koulutustunnus tk1.
Pitäisi ilmottautua myös agilitykurssille, vaikka ihan tuohon paikalliseen koirakerhoon, vaikka tarkoitus olikin mennä Nummelaan. Jos me vaikka loppu vuodesta päästäisiin kisoissakin starttaamaan pariinkin kertaan. Muut esteethän Helvi jo osaakin, mutta tuo keinu ei aivan vielä suju(onko sitä edes ykkösluokassa?). Kiva olisi päästä taas tässäkin lajissa treenailemaan, kun en ole saanut sitä verta vieläkään ostettua, että tekisin niitä jälkiä Helville. Eihän se varmaan kannattakkaan, kun on vielä lunta.

Katsotaan nyt. Katsotaan nyt. Helvihän on vasta alle kolme vuotias :)